Uutuuskirja yksinhuoltajaperheen kuormituksesta ja vähävaraisesta arjesta lapsille – kirjailija Mili Bunda ei arvannut, miten ajankohtainen teos tulisi julkaisuhetkellä olemaan
15.6. julkaistaan kuvakirjaikäisille suunnattu teos, joka valottaa yksinhuoltajaperheen arkea pienille lukijoille sopivalla tavalla. Kirjassa pikku possu ja villisikaemo elelevät turvallisessa metsäkodissaan. Äiti on välillä kovin väsynyt, eikä perheen rahavaroissakaan ole hurraamista – pettymyksiltä ei siis voida välttyä. Onneksi kaikenlaisista tunteista on mahdollista selvitä yhdessä ja pohtia sitä, mikä elämässä on kaikista tärkeintä.
Kirjan on kirjoittanut Mili Bunda, joka on helsinkiläinen monipuolinen ääni- ja tekstityöläinen: “En olisi arvannut, kuinka ajankohtaisia kirjan teemat olisivat julkaisuhetkellä. Hallituksen ajamat säästötoimet osuvat kipeimmin perheisiin, joilla on jo valmiiksi tiukkaa. Kirja voi auttaa käsittelemään vanhemman väsymystä ja vaille jäämisen tunteita lapsen kanssa sopivalla tasolla.”
Kirjan kuvamaailman on luonut Maria Hovilainen, helsinkiläinen kuvittaja ja lastenkirjailja. Projekti oli molemmille sydämen asia, sillä kirjan teemat ovat koskettaneet heitä myös omakohtaisesti kasvuympäristöissään.
Kirjoitusprosessissa on konsultoitu alan asiantuntijoita.
Kirja julkaistaan 15.6.2024 fyysisenä kirjana sekä myöhemmin äänikirjana niin Minea Kustannuksen verkkosivuille kuin valikoituihin kirjakauppoihinkin.
Lisätiedot ja yhteydenotot
Miia Ojala, Minea Kustannus, [email protected]