Maaliskuussa ilmestyvä tietokirja tempaisee lukijan mukaan tutkimusmatkalle merkityksellisen työn, ammatillisen itsetuntemuksen ja oman paikkansa löytämisen äärelle. Uutuuskirja esittelee 12 kysymyksen kaavan, joka auttaa lukijaa löytämään omaa paikkaansa henkilökohtaisella työelämänsä tutkimusmatkalla – ikuisella koeajalla.
Kirja sai alkunsa Jaakko Sahimaan ja Duunitorin toteuttamasta ainutlaatuista työelämän tutkimusmatkasta, jonka aikana Sahimaa työskenteli 12 kuukauden aikana 12 eri ammatissa tutustuen työelämän erilaisiin realiteetteihin ruohonjuuritasolla sekä siihen, mikä ihmisille tekee työstä mielekästä, merkityksellistä ja motivoivaa.
Kirja on Sahimaan matkakertomus tästä matkasta ja esittelee lisäksi Sahimaan luoman 12 kysymyksen kaavan parempaan ammatilliseen itsetuntemukseen sekä oman paikkansa löytämiseen työelämässä.
“Ikuinen koeaika -kirja on suunnattu kaikille niille, jotka etsivät merkityksellisyyttä ja uutta suuntaa urallaan – erityisesti nuorille, työpaikkojen välissä oleville sekä kehitystä ja muutosta työhönsä hakeville. Haluan kirjani kautta kertoa tarinaa omasta tutkimusmatkastani, mutta myös auttaa ihmisiä kohti parempaa ammatillista itsetuntemusta sekä itselleen mielekkäitä työtehtäviä. Työura on jokaiselle meille kuin ikuinen koeaika – jatkuva oppimisen polku ja tutkimusmatka, jolle kannattaa rohkeasti heittäytyä tarkastelemaan, mitä siellä on löydettävissä.” kertoo Jaakko Sahimaa.
Sahimaasta ammmatillisen itsetuntemuksen ja merkityksellisuuden teema on keskeinen työnhakutilanteissa, mutta myös oman kehittymisen, etenemisen ja oppimisen kannalta koko työuran varrella. Jokainen meistä etsii aika-ajoin uutta suuntaa ja pohtii seuraavia ammatillisia askeliaan. Työurien pidentyessä ja työsuhteiden lyhentyessä yhä useampi meistä on yhä uudestaan erilaisissa uran murros- ja nivelvaiheissa. Jaakko Sahimaa on työelämän tutkimusmatkailija, organisaatiopsykologi ja tietokirjailija.
Kirja julkaistaan 14.3.2024 fyysisenä kirjana, e-kirjana sekä äänikirjana niin Minea Kustannuksen verkkosivuille kuin valikoituihin kirjakauppoihinkin.
Lisätiedot ja yhteydenotot
Jaakko Sahimaa, 0505740475, [email protected]
Miia Ojala, Minea Kustannus, [email protected]