Kuvaus
Puistolan seikkailijat antaa tietoa lapsen oikeuksien sopimuksesta, esimerkiksi oikeudesta kertoa näkemyksiään, tulla kohdelluksi samanarvoisina toisten kanssa sekä oppia, kasvaa ja kehittyä omaan tahtiinsa. Oikeuksia lähestytään kirjassa arkisten ja jokapäiväisten tilanteiden kautta mielikuvituksen voimaa unohtamatta. Kirja muistuttaa aikuisia leikin (ja mansikkahillon) voimasta sekä lasten kyvykkyydestä ja rohkeudesta.
Oona Niskanen on kuvittaja ja graafikko, joka on työskennellyt haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten kanssa sote-palvelujen ja järjestötoiminnan puolella. Aiemmalta ammatiltaan Oona on toimintaterapeutti.
Mukana lapsen oikeuksia edistämässä SOS-Lapsikylä sekä Lapsen oikeuksien viestintäverkosto.